Niin koitti taas lauantai ja tällä kertaa olin päättänyt jättää omat työhommat väliin ja kuluttaa ajan mainion harrastuksen parissa, hirvimetsällä. Erän kämpälle kerääntyi ihan mukavasti porukkaa ja kun ajoporukkaakin kertyi niin Mr H. lähti seurakseni koirajahtiin. Taas koira kyytiin velipojalta ja sitten ajeltiin Tuohilehdon laitamille. Lähdimme metsäkoneen jälkeä kohti Maitoahoa. Halti katosi heti kun päästin sen autosta eikä sitä näkynyt. Taimikon vaihettuessa harvennetuksi pöllimetsäksi kaivoin koiratutkan esiin. Jotain outoa tässä oli kun Haltin hakulenkin ovat yleensä varsin lyhykäisiä.

Selvisihän se että hirven perässä Halti oli. Se mennä viipotti jo Ylilammmen länsipuolella kohti Kutuvaaraa. Simojoki oli siis jo ylitetty ja itse asiassa koira oli jo poistunut meidän alueeltamme. Hirvi oli varmasti ollut aivan lähistöllä. Rupesimme tulentekoon ja kun nuotio oli saatu syttymään niin oli eväiden vuoro. Välillä seurasin koiraa tutkalla. Tutkassa ei ollut liveseurantaa vaan otin paikkatiedon silloin tällöin. Kutuvaara oli pian ohitettu ja lopulta koira seisahtui Simojokivarteen muutama sata metriä Kemijärven tiestä ylävirtaan. Soitto kertoi että Haltilla oli haukku päällä! Aikamoinen yllätys oli että koira oli näin sitkeä. Vaikka toki sitkeydestä oli saatu näyttöjä jo aiempinakin vuosina, toisinaan haukku oli jatkunut yli puolenyön ja välillä työskentelymatkaa oli kertynyt yli 20 kilometriä, mutta tänä syksynä koiran treenaus oli jäänyt metsälenkkien osalta todella vähiin.

Kun eväitä oli verotettu riittävästi palasimme autolle ja edelleen metsästysmajalle, jossa tutkimme karttaa. Soitto ensin hirviporukan pomolle ja sitten naapuriseuran hirvipomolle jolta tuli lupa kaataa hirvi heidän alueelleen, hirvet kun eivät rajoja tunne niinkuin eivät koiratkaan. Jatkoimme matkaa kirkonkylän kautta Kemijärventielle. Kun ylitimme Simojoen niin hirvi näkyi seisovan komeasti jokivarressa. Pysäköimme auton muutaman sadan metrin päähän ja lähdimme kohti jokea. Halti haukkui ensin meidän puolellamme jokea mutta ui sitten joen yli kun hirvi siirtyi aukealta rämeelle.

Ylitimme joen sillan kautta ja sovimme samalla työnjaosta. Mr H. lähti Kaitalantielle passiin ja minä lähdin kohti haukkua. Keli ja maasto olivat molemmat hankalia joten haukun lähestyminen oli vaikeaa, varsinkin kun Haltin haukkutiheys on melko alhainen. Pääsin lopulta näkemään hirven hahmon mutta sen kuitenkin karkkosi ja siirtyi lähemmäksi tietä. Odottelin jo laukausta mutta hirvi pysähtyi kuitenkin muutaman sadan metrin päähän tiestä. Hiippailin taas lähemmäksi. Etuvasemmalla häämöötti aukeahko suo ja hirvi oli haukussa siitä tiellepäin olevassa rämeikössä. Lopulta näkyi ensin koira ja sitten hirvi. Hirvi siirtyi pikkuhiljaa lähemmäksi minua. Katsoin jo hyvän aukon valmiiksi ja ajattelin että tuohon kun tulee niin sitte täräytän. Mutta juuri ennen aukkoa naarashirvi katsoi taakseen ja otti sitten ritolat niin vauhdikkaasti että päätin jättää ampumatta. Halti meni tietysti perään mutta minun ei auttanut muu kuin suunnata kohti tietä. Siellä selvisi mahdollinen syykin hirven karkkoon, tiellä oli ollut kävelijöitä joiden äänet olivat kuulassa kelissä kantautuneet varmasti hirven suuriin korviin, ja kukaties hajuveden tuoksukin turpaan, tuulenvire kun kävi sieltä päin.

Palasimme autoille jossa söimme evästä. Mr H. lähti kotimatkalle ja minä jäin vielä koiraa odottelemaan. Halti oli mennyt jo kolmannen kerran joesta yli ja hortoili jossain Kutuvaarassa mutta ilmeisesti se ei ollut enää tavoittanut hirveä koska haukkua ei enää kuulunut. Tovin koira seilaili alueella edestakaisin, tuli sitten Kutulammen rantaan, jokivartta Kutunivalle, sieltä joen yli ja Kaitajärvelle talon pihaan. Sieltä minä sen kävin hakemassa auton kyytiin ja niin pääsimme mekin kotimatkalle.